Yhteystiedot

Lisää yhteystietosi tähän klikkaamalla salamaikonia, joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle

Reinosta kolumnisti

Torstai 5.10.2017 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

KU_Elavien_kylien_Tuusula_RM_2017-10-05.JPG

Kolumnistinurani alkoi torstaina 5.10.2017, kun Keski-Uusimaa-lehti julkaisi ensimmäisen kirjoitukseni. Ihan yllättäin tämä ei tapahtunut, sillä kollega Toni Hinkka oli pohjustanut asiaa jo vuosi pari sitten ja itsekin olin ollut aloitteellinen asiassa. Vaan näytekirjoituksen kirjoittaminen oli jäänyt tekemättä.

No, nyt sitten otin itseä niskasta kiinni ja kirjoitin päätoimittajalle näytekirjoituksen. Olin päättänyt kirjoittaa aiheesta "elävien kylien Tuusula" ja tämän toteutin. Kirjoitus kelpasi ja nyt sitä sitten ollaan kolumnisti.

Kun Toni kirjoittaa johtamisasioista, minä puolestani kirjoitan paikallista asioista. Lupaan kuitenkin, että otan tuottavuus- ja digitalisaatioasiat - eli lempiaiheet - esille kirjoituksistani mutta ihan takuulla paikallisista, käytännönläheisistä näkökulmista.

Ensimmäinen kirjoitus - Elävien kylien Tuusula - keskittyy siihen, että Tuusulassa on elämää keskuksiksi ylennettyjen kylien Hyrylä, Jokela, Kellokoski ja Riihikallio ulkopuolellakin. Lahelalaiset kun mieltävät itsensä lahelalaisiksi eivätjä hyryläläisiksi. Samaan tapaan ruotsinkyläläiset ovat jotain muuta kuin riihikalliolaisia.

Lue kirjoitus!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirjoittaminen, vaikuttaminen, Tuusula, Lahela, Ruotsinkylä, Nahkela

Ei mene aina kaikki putkeen

Maanantai 4.9.2017 - Reino Myllymäki

Sattui käteeni muistikirja, johon olin kirjannut tapahtumia huhtikuussa 2010 tapahtuneelta Australian-matkaltamme. Olin unohtanut muistikirjan kokonaan, ehkäpä siksi, että matkan loppuosasta tuli muutenkin ikimuistoinen, kun jäimme jumiin Islannin tuhkapilvijutun takia maapallon toiselle puolelle.

Kaikki aina ei mene putkeen, mutta Australiassa on se hyvä puoli, että asiat järjestyvät lopulta, eikä hampaita kiristellä. "No worries", ei tarkoita, että mitään ongelmia ei ole, vaan: "Ota rennosti, asiat järjestyvät kyllä". Seuraavassa ote muistikirjastani.

Goldsbrough_2010_720x405.jpg

"5.4. saavuttiin Sydneyhyn. Otettiin coach, mutta mentiin väärään paikkaan. Saatiin kuitenkin nopeasti kuljetus täpötäydellä coachilla hotelliin. Hotellihuone ei ollut valmis, kello oli jotain 8 aamulla ja oli sitä paitsi toinen pääsiäispäivä. Käytiin aamiaisella Mäkkärillä ja käveltiin Darling Harbourin alueella. Lähdettiin klo 12:n maissa kokeilemaan, josko huone olisi valmis. Ei ollut, torkuttiin aulassa, kunnes kyllästyisivät ja ohjaisivat meidät siivottuun huoneeseen.

Goldsbrough_Backyard_2010_720x405.jpg

Lopulta lähellä klo 14 saatiin huone kuudennesta kerroksesta. Huomattiin nopeasti, ettei Karrille ollut petiä ja mentiin valittamaan. Seuraavaksi saatiin huone seitsemännestä kerroksesta, mutta sitä ei oltu edes siivottu. Lopulta kolmas kerta onnistu, 11. kerroksen huoneesta oli hyvät näkymät. Kuudennen ja seitsemännen kerroksen huoneista olisi nähnyt vain seinää ja lisäksi seitsemännen kerroksen huone oli hissin vieressä."

Goldsbrough_11th_Floor_2010_720x405.jpg

Huoneistohotellityyppinen laitos oli entinen villavarasto. Huoneessa oli oma keittiö hellalla, mikrolla ja isolla jääkaapilla. Kylppärissä oli pesukone. Hienoa! Silloin ei ollut vielä tiedossa, miten reissu päättyy. Hyvinhän sen päättyi lopulta, mutta oleskelu Australiassa venyi muutaman päivän Islannin tuhkapilviongelman vuoksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: matkailu, hotelli, Australia, Sydney, Islannin tuhkapilvi

Valkoiset bussit

Tiistai 4.7.2017 - Reino Myllymäki

Valkoiset_bussit_360_px_levea.jpgKirjastosta käteeni sattui Bo Lidegaardin vuonna 2015 alkukielellä tanskaksi ja vuonna 2016 suomeksi julkaistu teos Koodinimi Valkoiset bussit.

Kirja kertoo pelastusoperaatioista, joiden tarkoitus on noutaa kotiin tanskalaisia ja norjalaisia keskitysleirivankeja ennen Natsi-Saksan romahtamista. Oli näet mahdollista, että vangeille ehtisi käydä huonosti ennen sitä.

Kirjan kuvaaman ajanjakson aikana - noin 1943-1945 - Ruotsi on vapaa itsenäinen valtio, Tanska ja Norja ovat miehitettyjä itsenäisiä valtioita, joista Tanskan miehitys on kevyempi. Saksa leikkii Tanskan olevan suvereeni valtio, mutta Norjan hallitus on paennut Englantiin ja muodostanut sinne pakolaishallituksen.

Tuhansittain norjalaisia, tanskalaisia ja maattomia on kuljetettu Saksaan keskitysleireille ja niiden sadoille sotavankileireille. Joukossa on poliiseja, rajavartioita ja tietysti juutalaisia. Ensimmäinen homma heidän pelastamisekseen on saada selville nimet, vankinumerot ja sijainnit. Vankeja siirretään leireiltä toisille ja perässä pysyminen on hankalaa. Saksan tavoitteena on pitää vangit harmaana massana. Siihen, että näin ei käynyt, suuri kunnia kuuluu vangeille itselleen. He toimittivat leireistä ulos tietoa, jonka perusteella voitiin tehdä nimilistoja.

Sen jälkeen, kun vankien nimet, numerot ja leirit oli saatu selville, heille voitiin lähettää ruokaa ja vaatteita. Punaisen ristin lipun alla tehty avustustoiminta pelasti kuolemanleireiltä tuhansia tanskalaisia ja norjalaisia, sillä ratkaisevan ajan koittaessa he olivat paremmassa kunnossa kuin kohtalontoverinsa.

Pelastusoperaation keulahahmoksi nostettiin Ruotsin Punaisen Ristin varapuheenjohtaja Folke Bernadotte, joka oli kuningas Kustaa V:n veljenpoika. Syntyy tavallaan kaksi pelastusoperaatiota, joista Ruotsin pelastusoperaatio perustuu "lomalla" oleviin sotilaisiin eli kyseessä on sotilasoperaatio ja Tanskan puolestaan perustuu vapaaehtoisiin. Yhteistä on valkoisiksi maalatut bussit, joiden katossa on Punaisen Ristin tunnus ja Ruotsin tai Tanskan lippu.

Ruotsin bussit ovat bensakäyttöisiä ja niissä on ratti väärällä puolella. Tanskalaisten bussit ovat vanhoja romuja, osa puukaasukäyttöisiä. Henkilökunta tekee ihmeitä sompaillessaan ruuhkaisia ja pommitettuja Saksan teitä ja pitäessään hajoavat bussit ajokuntoisina. Riesana on myös matalalla lentävät Liittoutuneiden hävittäjät, jotka ampuvat kaikkea, mitä vastaan tulee - myös valkoisia busseja. Yksi kuljettaja menettää henkensä ja yksi loukkaantuu - samoin kuin kymmenet vapautetut vangit.

Joka tapauksessa näiden operaatioiden myötä yli 20 000 norjalaista, tanskalaista ja muunmaalaista vankia vapautetaan ja kuljetetaan Tanskaan ja Ruotsiin. Oma osansa tarinassa on suomalaisella Felix Kerstenillä, joka on Heinrich Himmlerin hieroja ja siten pääsy pelätyn SS-johtajan puheille. Felixin toiminta pelasti tuhansia.

Kirja oli itselleni mielenkiintoinen monessa suhteessa. Mielenkiintoista oli lukea, kuinka paatuneet natsijohtajat alkoivat sodan lopulla tuntea hirttosilmukan kaulallaan ja alkoivat etsiä puolestapuhujia itselleen vapauttamalla vankeja. Vielä mielenkiintoisempi oli itselle tuon vähän tuntemattomaksi jääneen ajanjakson - lokakuusta 1944 toukokuuhun 1945 - kuvaus. Suomessa kun keskityimme tuohon aikaan ajamaan saksalaisia Lapista ja Valvontakomission mielivaltaan, emmekä Saksan tapahtumiin.

Kolmas mielenkiintoinen seikka on keulakuvan Folke Bernadotten kohtalo. Hän ehtii vain kuusi viikkoa sodan päättymisen jälkeen julkaisemaan pelastusoperaatioista kirjan, jossa hän omii kunnian asiasta itselleen. Vaikka sodanjälkeisinä vuosina ihmetellään - syyttä tai syystä - juutalaisten pientä määrää pelastettujen joukossa, Bernadotte nousee Ruotsin Punaisen ristin puheenjohtajaksi ja YK:n neuvottelijaksi Palestiinan kysymyksessä. Sionistinen Lehi-ryhmä piti häntä juutalaisvihaajana ja otti häneltä hengen Jerusalemissa 17.9.1948.

Kannattiko ottaa kunnia pelastusoperaatiosta, Folke?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sota, toinen maailmansota, tanska, norja, ruotsi, saksa, keskitysleiri, vanki

Kartalta kadonneet

Perjantai 30.6.2017 - Reino Myllymäki

Kartalta_kadonneet_720_px.jpg

Kirjastossa sattui eteeni Bjørn Bergen kirja Kartalta kadonneet. Kirja esitteli suuren määrän joskus olemassa olleita maita tai itsenäisiä alueita hyvin laajalta aikakaudelta 1840-1975.

Kirjan kirjoittaja harrastaa postimerkkeilyä ja niinpä kirjan lähtökohta on ollut kirjailijan postimerkkikokoelman erikoisuudet: postimerkit maista, joita ei ole.

Niinpä kirja ei ilmeisesti sisälläkään kaikkia mahdollisia kadonneita maita tuolta ajanjaksolta, vaan ainoastaan ne, joista kirjailijalla oli postimerkki tai useita. No, se on paljon sekin, mutta siinä tapauksessa oikeampi nimi kirjalle olisi ollut "Kartalta kadonneita".

Jokaisen kartalta kadonneen kohdalla on mielenkiintoinen tarina, joka liittyy tuohon kadonneeseen alueeseen. Maailmankuvani laajeni taas aika tavalla.

Kahteen asiaan kirjassa en ollut tyytyväinen. Kirjan nimi antaa olettaa, että kartat olisivat jonkinlaisessa asemassa kirjan sisällössä. No, maailmankartat, joissa kunkin aikajakson maat esitellään, ovatkin kunnossa. Mutta kunkin kartalta kadonneen kohdalla olevat kartat ovat aika pieniä, Joissakin tarinoissa puhutaan alueista, jotka eivät kartoilla edes näy.

Toinen tyytymättömyyden aihe on käännös. Muutama kohta huvitti tai suututti - valitkaa itse - melkoisesti. Aluksen kannelle nostettu "purjeleikkuri" lienee kutteri, yksimastoinen pieni purjealus. "Kuularuiskun" eteen joutunut kaatui ilmeisesti nykykielellä konekiväärin luoteihin. Ja "lastukattoisessa" rakennuksessa lienee ollut pärekatto.

On silti hyvä, että tällaisia hieman erikoisistakin lähtökohdista ja näkökulmista maailmaa katsovia kirjoja tehdään!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kartat, valtiot, postimerkit, tarinat

Vilkuttaisit, isi!

Perjantai 10.3.2017 - Reino Myllymäki

Mutka_matkassa_720x450.jpg

Urmas Yksioiko oli suoraviivainen mies. Hän ei liikenteessäkään käyttänyt vilkkua - tai siis käytti laittamalla vilkun päälle samalla, kun käänsi rattia - koska tiesi minne oli menossa, eikä se muille kuulunut. Pahoja onnettomuuksia ei ollut onneksi syntynyt, mutta kauhistuneita ilmeitä, tööttäyksiä, keskisormia ja yhdet sakot oli saatu.

Urmas Yksioikolla meni taloudellisesti huonosti. Oli mennyt jo pitkään. Talletukset ja sijoitukset olivat muuttuneet lainoiksi, kun menestyvän perheen kulisseja oli pitänyt pitää yllä. Vaimo ei paljon raha-asioista perustanut eikä tiennyt, mutta halusi kuitenkin ajaa tavallisesti arvostettuna pidetyn automerkin yksilöllä. Ei tiennyt sitäkään, että talo oli kurkihirttä - jos semmoinen talossa edes nykyään oli - myöten kiinnitetty.

Urmas Yksioikon vanhempi tytär oli menossa naimisiin. Sulhanen oli hyvätapainen vaan ei kovin varakkaasta perheestä. Urmas tiedosti, että hänestä oli tulossa maksumies, mutta ei hätää, sillä häät pidettäisiin vasta reilun vuoden kuluttua, koska arvostetussa vihkikirkossa oli vasta sitten vapaan tulevalle pariskunnalle sopiva vihkimishetki.

Vuosi kului kuitenkin yllättävän nopeasti. Häitä suunniteltiin täyttä häkää. Oli palkattu oikein hääsuunnittelija, oli mietitty juhlapaikkaa, tarjoilua, kukkia ja häämatkaa sekä montaa muuta kalliilta kuulostavaa asiaa. Urmas ei hennonut kertoa täysin hääprojektin pauloissa olevalle vaimolleen tai tyttärilleen, että heillä ei oikeasti ollut varaa tuollaiseen satsaukseen. Hän odotti ihmettä, joka korjaisi perheen taloudellisen tilanteen.

Ihmettä ei tullut, mutta laskuja alkoi tulla. Kolme viikkoa ennen häitä, kun kutsutkin oli lähetetty sadoille häävieraille, Urmas joutui tunnustamaan, että heillä ei ollut varaa suunniteltuihin häihin. Ei mitenkään. Tyrmistyneet ilmeet ja murhaavat katseet sekä äidin että morsiamen suunnalta olivat hänelle asia, mitä hän ei ollut ikinä toivonut.

Häät pidettiin mutta voimakkaasti karsitussa muodossa. Sekä vaimo että tytär olivat sydänjuuriaan myöten pettyneitä, kuinka heidän suunnitelmansa valuivat hukkaan. Tytär muuttui isänsä seurassa sanattomaksi, eikä hän itse asiassa enää koskaan puhunut isälleen mitään. Ei hän alun perin ollut suuria ja hienoja häitä halunnut, mutta nälkä oli kasvanut syödessä, kun isi ei ollut kertonut taloudellisia realiteetteja. Urmaskaan ei saanut hääjuhlassa kunnollista puhetta aikaiseksi, niin häpeissään hän oli tilanteesta.

Vaimo otti häiden jälkeen eron Urmaksesta ja vei heidän nuoremman tyttären mukanaan, koska Urmas oli tuottanut niin suuren pettymyksen hänelle ja vanhemmalle tyttärelle, eikä ilmiselvästi kyennyt elättämään perhettä, elintason ylläpitämisestä puhumattakaan. Myöhemmin Urmas kuuli, että nuorempi tytär oli mennyt naimisiin hillitysti maistraatissa, siitä hänelle mitään kertomatta.

Urmas kuoli murtuneena ja unohdettuna.

Vilkuttaisit, isi!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vilkuttaminen, liikenne, informointi, johtaminen, miellyttäminen, unelmien murskaaminen

Forsnabba-tutkimus etenee jälleen

Perjantai 6.1.2017 - Reino Myllymäki

Forsnabba-tutkimus eli Kaustisen Köyhäjoen Forsnabban talon perustajien, Elias Olavinpoika Ahon (1728-1805) ja Anna Tanelintytär Penttilän (1726-1809) jälkeläisten selvittäminen nytkähti joulun välipäivinä taas liikkeelle.

Paitsi uusia tauluja - nyt jo mennään numeroinnissa yli 700:n - on tiedot tarkentuneet, ja välistä puuttuvia tauluja on saatu syntymään. Suurin hyöty on ollut Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen jäsensivujen materiaalista, etenkin usean pitäjän osalta 1900-luvun alkuun ulottuvasta rippikirjamateriaalista.

Tavoitteena on edelleen luoda kirja, joka sisältää Forsnabban perustajapariskunnan jälkeläiset noin vuoteen 1916 saakka. Tai vuoteen 1899. Sukututkimustiedon kerääminen ja julkaiseminen on kaksi eri asiaa. Tavoitteena on, että kirjassa käsitellään vain vainajia eikä heistäkään arkaluonteisia tietoja. Kirja on tarkoitus julkaista vielä vuonna 2017.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sukututkimus, Elias Olavinpoika Aho, Forsnabba, Myllymäki, Köyhäjoki, Kaustinen

10 vuotta blogikirjoittamista, 20 vuotta digikuvaamista

Perjantai 1.4.2016 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Tänään on merkkipäivä. Tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun aloitin blogikirjoittamisen.

Tänään on aprillipäivä mutta tuo ei ollut mikään aprillipila. 1.4.2006 YIT otti käyttöön englanninkielisen intranetin ja tuon intranetin käyttöönoton myötä aloin kirjoittaa CIO Review -otsikon alla mielestäni tärkeistä tapahtumista. Vuonna 2006 kirjoituksia julkaistiin neljä, vuosina 2007-2008 yksi per kuukausi eli vuonna 2007 siis 12 ja 2008 kolme. Yhteensä 19. Eihän se paljoa ole mutta semmoisenkin lukijapalautteen sain, että kirjoitukseni olivat ainoa keino saada selville, mitä firmassa todella tapahtui. Siis tietohallintojohtajan katsauksista. Hmm....

Se kaikkein suosituin blogikirjoitus?

YIT:n ajalta ei minulla mitään lukijamäärämittauksia ole olemassa. Mutta myöhemmin olen kirjoittanut kirjaimellisesti satoja kirjoituksia ja suosituin kirjoitus - samalla CxO:n eniten luettu kirjoitus - on kesälomalla 29.6.2011 kirjoitettu. Rakensin silloin anoppilaan portaita, joiden kaltevuuden piti olla 1:5. Syntyi blogikirjoitus Rakentamismääräyskokoelmasta löytyy portaan kaava, joka sitten on ollut kai monelle hyödyllinen.

Täydennän nyt tuota vajaat viisi vuotta vanhaa kirjoitustani portaan kaavaan liittyvällä taulukolla:

Nousu (cm) Etenemä= (cm) Kaltevu= us (1:n) Kaltevu= us (asteet)
0 63   0
1 61                 61,0   0,9
2 59                 29,5   1,9
3 57                 19,0   3,0
4 55                 13,8   4,2
5 53                 10,6   5,4
6 51                    8,5   6,7
7 49                    7,0   8,1
8 47                    5,9   9,7
9 45                    5,0   11,3
10 43                    4,3   13,1
11 41                    3,7   15,0
12 39                    3,3   17,1
13 37                    2,8   19,4
14 35                    2,5   21,8
15 33                    2,2   24,4
16 31                    1,9   27,3
17 29                    1,7   30,4
18 27                    1,5   33,7
19 25                    1,3   37,2
20 23                    1,2   41,0

Pahoittelen MS Excelin tuottaman HTML-taulukon tylsyyttä. Mutta ensimmäisessä sarakkeessa on nousu, toisessa etenemä, kolmannessa portaikon kaltevuus 1:n (esimerkiksi 9 cm nousulla saadaan 45 cm etenemä, jolloin kaltevuus on 1:5) ja lopuksi kaltevuus asteina. Toivottavasti tästä(kin) on monelle hyötyä.

20 vuotta digikuvausta

Tänä keväänä tuli kuluneeksi myös 20 vuotta digikuvauksen aloittamisesta. Ensimmäinen ottamani kuva on päivätty muistaakseni 5.3.1996. Kamerana oli toinen YIT:n Tietohallinto-osastolle ostetuista Kodak DC-50 -kameroista. Kamera oli mukana huhtikuussa 1996 Australiassa.

Aluksi kuvaus oli vain kokeilua. Kuvien tarkkuus (reilut 700 px kertaa reilut 500 px) kun ei riittänyt painokuviin. Jatkoin kinofilmille, kokeilin APS-filmille kuvausta ja lopulta siirryin kokonaan digikuvaukseen. Se tapahtui jossain vuoden 2005 tienoilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtaminen, vaikuttaminen, blogi, digitalisaatio

Erityisen raskas syksy - silti Forsnabba-sukukirjakin edistyi

Torstai 31.12.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Taulun 500 tienoille juuttunut Forsnaban eli Myllymäen talon perustajan Elias Olavinpoika Ahon jälkeläisiä koskeva sukututkimus eteni pari sataa taulua eteenpäin. Paljon jäi tauluja välistä, koska julkiset tietolähteet puuttuvat. Sukutaulujen 500-700 vanhemmat ovat syntyneet 1800-luvun puolenvälin tienoilla ja lapset 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa.

Kaiken kaikkiaan kulunut syksy on ollut poikkeuksellisen raskas. Polven nivelkierukkaa leikattiin 5.8. ja uudelleen 9.12. Itse asiassa vapauduin kyynärsauvoista vasta tänään.

Torstaina 8.10. autooni murtauduttiin rautakaupan parkkipaikalla klo 17! Siis ruuhka-aikaan. Valvontakameran mukaan ensin kävi tiedustelija paikalla ja sen jälkeen tuli kaksi miestä. Heidän käyttämänsä auton rekisterinumero ei näy valvontakameran tallenteesta. Selvittämättä jää siis tämäkin rikos.

Vaikka vorot lienevät olleet kiinnostuneet kojelaudan navista ja kamerasta, samalla meni kuskin penkin takana ollut laukku tietokoneineen. Vaikka oli varmistuksia, pilvipalveluja jne. myös ainutkertaista materiaalia meni vorojen mukana. Esimerkiksi VL Myrsky - Historia ja entisöinti 2016 -julkaisu, jota olin kirjoittanut kesäkuusta alkaen, tuli kirjoitetuksi kahteen kertaan.

Sitten on ollut kaikenlaista muunlaistakin harmin aihetta.

Mutta on valopilkkujakin. Asettauduin ICT Leaders Finland ry:n tukemana Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry:n hallitusjäsenehdokkaaksi ja menin läpi! Olen siis tuon 10 000 jäsenen liiton hallituksessa vuodet 2016-2017. Perästä kuuluu.

Vastaavasti putosin Tivi-lehden 100 suomalaisen ICT-vaikuttajan listalta. Putoaminen oli toki odotettu. Olin listalla aika pitkään, vuodet 2008-2014.

Menneen vuoden osalta voi sanoa, että sen paras ominaisuus liittyy siihen, että se on takana päin! Vuodesta 2016 voi taas tässä vaiheessa sanoa, että se on kokonaan edessäpäin. Toivotankin kaikille:

Oikein menestyksekästä vuotta 2016!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sukututkimus, automurto, pilvipalvelu, varmistukset, ILF, TIVIA, Tivi

Myllymäen sukujuhla

Lauantai 13.6.2015 - Reino Myllymäki

Otto ja Saima Myllymäen jälkeläisten sukujuhlaa vietettiin tänään lauantaina 13.6.2015. Klo 14 kokoonnuttiin Kaustisen kirkkomaalle laskemaan seppele Oton ja Saiman haudalle ja juhla jatkui klo 15 Köyhäjoen Mäntymajalla. Liki sata sukulaista ja sukuun nainutta saatiin paikalle, mikä on huomattava saavutus!

Ohjelmaan kuului muistelua ja musiikkia. Olin luvannut puhua Oton ja Saiman vanhemmista ja sen tein. Kahdeksansivuinen esitys olkoon alkuna tulevalle kirjalle Otto ja Saima Myllymäen esivanhemmat. Samantapaisen kirjan olen tehnyt Reijo-veljen kanssa äitini esivanhemmista.

Erityiskiitos Eskolle järjestelyistä! Kahden vuoden kuluttua 10.6.2017 tavataan samoissa merkeissä. Toivottavasti siihen mennessä tuo mainitsemani kirja tai sitten toinen, Forsnabban jälkeläiset, on valmistunut...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sukuhistoria, Forsnabba, Myllymäki, Harabacka, Paasila, Kaustinen, Köyhäjoki

Ennätysten kirjavuosi

Perjantai 12.6.2015 - Reino Myllymäki

Johtamisaktivisti ja toimitusjohtaja Toni Hinkka on joskus sanonut minun kirjoittavan "kirjan vuodessa, kaksi parhaassa". Siinä vaiheessa tuo paras vuosi oli 2011, jolloin julkaistiin yhdessä Reijo-veljen kanssa äitini esivanhempia käsittelevä sukukirja Reino ja Rauha Kykyrin esivanhemmat sekä Tonin ja parin muun kanssa kirjoittamani kirja Onnistunut tietojärjestelmäprojekti. Osa 1: Neuvoja tietojärjestelmää hankkivalle. Edellisvuonna oli nähnyt päivänvalon kirja Miksi tietojärjestelmäprojekti epäonnistuu? Tositarinoita tuhon teiltä ja onnistumisen siemeniä ja seuraavana vuonna saatiin aikaiseksi kirja Paras neuvoni johtamiseen ikinä.

Sitten tuli pari kirjatonta vuotta, sillä vuosina 2013-2014 emme ymmärtäneet julkaista mitään. Kustannustoimitin kyllä Pentti Salmelan kirjan Hiljainen tieto, innovaatio ja IT mutta kustannustoimittaminen ei ole sama asia kuin kirjan kirjoittaminen. Vuonna 2013 perustettiin myös Ketterät Kirjat Oy, minun ja Tonin kirjankustantamo.

Kuluvana vuonna on sitten tapahtunut enemmänkin. Ensimmäisenä pääsi maailmalle artikkelini Liiketoimintamuutosta ei voi ostaa - se pitää tehdä itse, se julkaistiin Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnan julkaisemassa kirjassa Silmät auki IT-etiikkaan. Sitten toteutin monivuotisen unelmani ja sain valmiiksi kirjan Tietohallinnon organisointi. Kustannustoimitin Tonin kirjan Karisma, joka julkaistiin 4.6.2015 ja Ilmailumuseoyhdistys julkaisi kirjoittamani 32-sivuisen kirjasen VL Myrsky - Historia ja entisöinti 2015. Se tuli myyntiin Turun ilmailunäytöksessä 6.6.2015.

Tämän vuoden saldo on siis jo kaksi kokonaista itse kirjoitettua kirjaa. Aika hyvässä mallissa on Tuusulan Lahelan kyläkirja, joka on tarjoitus saada myyntiin Ruotsinkylän Kyläpäiwänä 19.9.2015.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tietokirja, sukuhistoria, paikallishistoria, ilmailuhistoria, tietohallinto, IT, johtaminen, mentorointi

Maailma eiliseen saakka

Perjantai 16.1.2015 - Reino Myllymäki

Kävin juuri päivittämässä kirjalistaani CxO:n mentorikannassa ja lisäsin sinne ajatteluani muokanneiden kirjojen joukkoon kolme kirjaa: Rolf Dobellin Selkeän ajattelun taito ja Viisaan toiminnan taito sekä juuri luetun Jared Diamondin Maailma eiliseen saakka.

Esko Valtaoja sanoi joskus Tiede-lehdessä kysyttäessä kesälukemista, että ihmisellä, joka ei ole lukenut Jared Diamondin kolmea kirjaa (Kolmas simpanssi, Tykit, taudit ja teräs sekä Romahdus) ei ole oikeutta osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, vaan hänen on mentävä nurkkaan häpeämään. Ja sillä perusteella nuo kolme kirjaa olivat hänen suosituksensa kesälukemiseksi.

9789525697629.jpgNyt listaan voidaan lisätä neljäs kirja. Akateemikko Jared Diamondin vuonna 2013 julkaistu Maailma eiliseen saakka. Mitä voimme oppia perinteisistä yhteiskunnista tuo luettavaksemme uuden perusteoksen yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Jared Diamondilla on kyky kirjoittaa ymmärrettävästi vaikeista asioista. Tässä kirjassa hän kirjoittaa mm. sodasta ja rauhasta, nuorista ja vanhoista, vaaroista ja vasteista sekä uskonnosta, kielestä ja terveydestä. Kirja alkaa kohtauksella 30.6.2006 klo 7.00 Port Moresbyn lentokentällä. Kohtaus osoittaa konkreettisella tavalla, kuinka nopeasti perinteiset yhteiskunnat voivat muuttua.

Itselleni antoisinta oli kuitenkin kirjan viimeinen luku, jossa käsiteltiin uskonnon muuttuvaa merkitystä, monikielisyyden hyötyjä sekä suolan, sokerin, rasvan ja laiskuuden syy-seuraus-suhteita verenpaineelle ja diabetekselle. Opin, että suola oli ennen tarpeellinen niukkuustuote, jonka käyttö on räjähtänyt sen saatavuuden parannuttua ja hinnan halvettua. Emme voi kuitenkaan itse vaikuttaa suolankäyttöömme, sillä syömme valmisruokien mukana "piilosuolaa", jota lisätään ruokiin osaksi siksi, että se on halpaa, osaksi siksi, että suolaamisen seurauksena tuote imee vettä ja paino kasvaa... Tarvitaan siis yhteiskunnallista painostusta, jotta suolan määrää saadaan vähennetyksi valmisruoissa.

Kakkostyypin diabeteksen johtava kehityskulku on samantapainen. Perinteisissä yhteiskunnissa elävien elimistö on sopeutunut tilanteeseen, jossa on sekä lyhyitä yltäkylläisyyden kausia (esim. kun saadaan tapettua jokin iso eläin) että nälkäkausia (kuivuus). Elimistön sopeutuminen tällaiseen on parantanut yksilöjen selviytymistä. Kun tällainen elimistö tuodaan pelkkään yltäkylläisyyden kauteen (supermarketista voi noutaa ruokaa), syntyy diabetes. Naurusaarilla, jossa ihmiset saavat elantonsa fosfaattilouhoksen maksamista rojalteista, päädyttiin kymmenen vuotta sitten tilanteeseen, jossa 41 % kansasta sairasti diabetesta. Heidän osuutensa on kuitenkin alentunut viimeisten kymmenen vuoden aikana, koska diabetes on alkanut - luultavasti ihmiskunnan historiassa ensimmäisen kerran - ohjata luonnonvalintaa. Pahiten geeniperimänsä johdosta diabetekselle alttiit ovat kuolleet, luultavasti nuorena ja ilman jälkeläisiä. Hurjaa.

Toisaalta, kun toisen maailmansodan aikana naurusaarelaiset olivat japanilaisten vankeina siirretty Truk-saarelle ja saivat puoli kurpitsaa päivässä syötäväksi, kakkostyypin diabetesta ei esiintynyt.

Euroopan muita mantereita alhaisemmalle diabeteksen esiintyvyydelle (6 %) on syynsä. Uudessa Guineassa, Naurusaarilla tai Afrikassa siirtymä nykytilanteeseen on tapahtunut parissa sukupolvessa, Euroopassa tähän on mennyt satoja vuosia. Meillä on siis etu puolellamme. Suomalaisten kannattaisi kuitenkin opetella italialainen ruokakulttuuri, jossa ruoka syödään keskustellen. Kun suuhun mättämisen sijasta syömiseen kuluu pitempi aika, vatsalaukku ehtii varoittaa täyttymisestään ja ylensyönnin vaara on pienempi. Tai toisin sanoen: syömme vähemmän.

Tämä oli pintasilaus tärkeästä kirjasta, jonka jokaisen tulisi lukea ja ymmärtää. Varoituksen sana lienee kuitenkin paikallaan erityisesti fanaattisille uskovaisille (uskonnosta riippumatta): Diamond osaa analyyttisesti pohtia myös uskontojen merkitystä ja vertailla esimerkiksi uskontojen yliluonnollisia tarinoita. Kristinuskon keskeiset yliluonnolliset tapahtumat sulautuvat tässä vertailussa muiden uskontojen vastaaviin. Jared Diamond (s. 507): "Tällaisina aikoina kannattaa muistaa, että uskonnon valinta on laajempi ja monimutkaisempi asia kuin pelkkää sellaisten metafyysisten uskomuksien omaksumista, joita päätämme pitää tosina, tai sellaisten uskomusten hylkäämistä, joita olemme päättäneet pitää epätosina".

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jared Diamond, yhteiskunta, muutos, arvot, oppiminen, mentorointi

Tieliikenteen myytit 7: Nopeusrajoituksen ylityksillä ei ole juuri merkitystä

Perjantai 3.10.2014 - Reino Myllymäki

Auton pysäytysmatka riippuu kahdesta komponentista, nimittäin reaktiomatkasta ja jarrutusmatkasta. Niistä edellinen on suoraan verrannollinen nopeuteen ja jälkimmäinen nopeuden neliöön.

Korkein ylinopeus, josta selviää rikesakolla, on 20 km/h. Vastaavasti korkein ylinopeus, josta selviää ilman kirjallista huomautusta, on 5 km/h.

Viiden kympin nopeudesta auto pysähtyy kuivalla asfaltilla 27,7 metrin matkalla. Jos este on 28 metrin päässä, kun kuljettaja huomaa esteen, auto ei osu esteeseen. Jos este on ihminen, hän selviää säikähdyksellä.

55 km/h nopeudesta pysäyttämään lähtevä kuljettaja menettää ensin 15,3 metriä reaktiomatkaan, jonka jälkeen hänellä on 28 metrin päässä olevaan esteeseen matkaa 12,7 metriä. Hän törmää esteeseen 28 km/h nopeudella. Jos este on ihminen, hänen kuolemanriskinsä on 1 % luokkaa.

70 km/h nopeudesta pysäyttämään lähtevä menettää 19,4 metriä reaktiomatkaan ja 8,3 metrin jarruttamisen jälkeen nopeutta on jäljellä huimat 58 km/h. Jalankulkijan kuolemanriski on 7 % eli 7-kertainen 55 km/h nopeuteen ja äärettömän monta -kertainen 50 km/h nopeuteen verrattuna.

Panee miettimään. Nopeusrajoituksen ylityksillä on merkitystä, varsinkin suurilla ylityksillä ja varsinkin silloin, kun nopeusrajoitus on alhainen.

Jarrutusmatkoja voipi käydä testailemassa vaikkapa Avainkouluttajaverkoston jarrutusmatkalaskurilla. Ja jalankulkijoiden kuolemanriskiä voi tiirailla oheisesta kuvaajasta (Rosen & Sander 2009). Sekin löytyy verkosta.

rosen__sander_kuolemanriski.png

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tieliikenne, liikennesäännöt, liikennekäyttäytyminen

Tieliikenteen myytit 6: Ylinopeussakot ovat todennäköisempiä korkean nopeusrajoituksen alueella

Torstai 2.10.2014 - Reino Myllymäki

Ollessani töissä YIT:llä ajoin usein Tuusulanväylää pohjoiseen. Kiinnitin huomiota ajokäyttäytymiseen Kehä I:n tienoilla. Heti Kehä I:n jälkeenhän vähän hankala paikka, kun siinä tiehen yhtyy Kehä I:ltä tuleva ramppi ja erkanee ramppi, joka menee Tuomarinkylän kiertoliittymään, josta alkaa Vanha Tuusulantie.

No, usein tuli ajettua tuossa kohdassa vasenta kaistaa, koska Kehä I:n rampilta tuli yhtenäinen autovirta enkä toisaalta ollut menossa Tuomarinkylään. Ajonopeus saattoi olla esimerkiksi 86 km/h - alueella on 80 km/h nopeusrajoitus. Silti takapuskuriin tuli kiinni niitä, joille tuo 86 km/h ei riittänyt.

Jos oikeanpuoleisella kaistalla (tai tässä tapauksessa keskikaistalla) oli tilaa, saatoin antaa tietä suurempaa nopeutta halajavalle. Yllätykseni oli suuri, kun tuo kiireinen tuli sitten perä edellä vastaan 100 km/h alueella ajamalla ehkä 95 km/h - itselläni saattoi olla esimerkiksi 106 km/h todellista nopeutta lasissa.

Ilmiö ei liity yksin tuohon kohtaan. Noin yleisesti ottaen näyttää siltä, että:

  • nopeusrajoituksen kohotessa kiihdyttäminen tehdään alemman nopeusrajoituksen puolella
  • nopeusrajoituksen alentuessa hidastaminen tehdään alemman nopeusrajoituksen puolella
  • nopeusrajoitusta rikotaan räikeimmin alhaisen nopeusrajoituksen alueella.

Missään näistä ei ole järkeä. Sekä kiihdyttäminen että hidastaminen alemman nopeusrajoituksen puolella tuottaa helposti poliisin tutkaan nopeuden, jolla syntyy rahalla korvattava liikennerikos. Toisaalta tienpitäjä yrittää nopeusrajoituksilla osoittaa paikat, joissa ajonopeudella on suuri merkitys liikenneturvallisuuteen. On siis paljon todennäköisempää, että nopeusvalvontaa tehdään 80 km/h ja alemmilla nopeusrajoitusalueilla kuin 100-120 km/h nopeusrajoituksilla.

Tätä tukee myös sakotuskäytäntö. Todellisen nopeusrajoituksen ylityksen ollessa 11-15 km/h, saat 60 km/h nopeusrajoitusalueella 85 euron sakot kun 70 km/h alueella selviät 70 eurolla. Vastaavat luvut 16-20 km/h ylinopeudella vastaavat luvut ovat 115 ja 100 euroa. 6-10 km/h ylinopeudesta selviää kirjallisella huomautuksella. 1-5 km/h ilmeisesti ilman sitäkin.

Edellä mainittu menettely lieventää sitä tosiseikkaa, että jarrutusmatka on suoraan verrannollinen nopeuden neliöön. Äärimmilleen vietynä 50 km/h alueella 20 km/h ylinopeus pidentää jarrutusmatkaa 96 %, 120 km/h alueella 36 %.

Ollaanpa siis tarkkoina ajonopeuksien kanssa. Erityisesti alueilla, joilla on alhainen nopeusrajoitus!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tieliikenne, liikennesäännöt, liikennekäyttäytyminen

Tieliikenteen myytit 5: Ei sieltä ennenkään ole kukaan tullut!

Tiistai 30.9.2014 - Reino Myllymäki

Vähäliikenteisiä teitä kulkiessa tulee helposti tunne, että ei risteävältä tieltä tai kadulta ole kukaan koskaan tulossa. Ja että kun sieltä ei eilen ketään tule, niin ei tänäänkään.

Juuri tämmöiset tilanteet ovat vaarallisia. Huomaat olettamasi vääräksi, kun eksyksissä oleva turisti posauttaa oikealta kylkeesi tasa-arvoisessa risteyksessä. Ei hänen pitänyt tietenkään sieltä tulla, koska hänen piti olla jossain muualla. Mutta tuli, koska sinulla oli ennakko-olettama, ettei sieltä koskaan kukaan tule? No, jos ei tule, miksi tie on sitten sinne rakennettu?

Myös sopivan harvassa liikenteessä nelikaistaista tietä ajaessa saattaa tulla tunne, että naapurikaistalla ei ole autoa. Viimeksi tänään näin Hyrylässä vaaratilanteen, jossa keskikaistaa ajava oli ajamassa kuolleessa kulmassa olevan auton päälle. Tässä tapauksessa pelkkä pään kääntö sivulle olisi riittänyt (täytyy tarkistaa tilanne autokamerasta), useimmiten kannattaisi katsoa olkapäänsäkin yli.

Epätodennäköisillä tapahtumilla on se ikävä piirre, että ne joskus tapahtuvat. Rolf Dobelli kertoo kirjassaan 1950-luvulla tapahtuneesta kirkon räjähdyksestä. Kirkko räjähti jonkin aikaa sen jälkeen, kun kirkkokuoron piti kokoontua harjoituksiin. Kukaan ei kuollut, koska sekä kuoron johtaja, urkuri että joka ikinen kuoron jäsen oli myöhässä! Itsestään selvää lienee, että tähänkin tapahtumaan sekoitettiin ylemmät voimat mukaan.

Dobelli puolestaan kehoitti tekemään nelikentän, jossa toiselle akselille tulevat vaihtoehtoiset tapaukset 1. kirkko ei räjähdä ja 2. kirkko räjähtää ja toiselle akselille 1. kuoro on ajoissa ja 2. kuoro on myöhässä. Sitten mietitään, kuinka paljon tapauksia osuu mihinkin ruutuun. Havaitaan, että ylivoimaisesti eniten on tapauksia, joissa kirkko ei räjähdä ja kuoro on ajoissa. Niitäkin on tosi paljon, joissa kirkko ei räjähdä ja kuoro on (ainakin osittain) myöhässä. Sitten on varmaan semmoisiakin tapauksia, joissa kuoro on ajoissa ja kirkko räjähtää. Lopulta on semmoinenkin tapaus, jossa kirkko räjähtää ja kuoro on myöhässä.

Äärimmäisen epätodennäköisetkin tapahtumat tapahtuvat lopulta joskus.

Kommentoi kirjoitusta.

Tieliikenteen myytit 4: Jonontekijä ajaa jonon keulassa

Keskiviikko 9.7.2014 - Reino Myllymäki

Kaikkina vuodenaikoina mutta varsinkin kesällä ja kaksikaistaisella tiellä syntyy jonoja. Joku ajaa hitaammin kuin muut ja syntyy jono. Kun keulalla jonossa on esimerkiksi asuntovaunua vetävä auto ja nopeusrajoitus on 100 km/h, syntyy helposti mielikuva siitä, että jonon muodostaja ajaa keulalla.

Näin ei kuitenkaan ole. Yhdestä autosta ei jono synny.

Jonon synnyttää se toinen auto, joka ajaa jonon keulalla olevan auton perässä eikä ohita. Ohittamattomuus voi johtua monesta syystä. Jotkut voivat olla tien päällä niin lyhyen matkan, että oman matkanteon kannalta ohittaminen ei tunnu mielekkäältä. Vastaantulevaa liikennettä voi olla niin paljon, että ohituspaikkoja ei synny. Tiekin voi olla niin mutkainen ja mäkinen, että ohituspaikoista on pula. Voi olla, että auton ohituspuhdikkuus ei ole riittävällä tasolla. Kuljettajalta voi puuttua myös osaamista ja uskallusta.

Eniten paheksun jonon kakkosena ajavan kohdalla kuitenkin omaan napaan tuijottamista. Ohittamisen mielekkyyttä ajatellaan vain oman kulkemisen näkökulmasta. Jäämällä jonon kakkoseksi nostetaan kolmannen auton kuljettajan kynnystä ohittamiseen varsinkin, jos ajetaan niin lähellä ensimmäistä, että ohittajan on mahdotonta tulla väliin. Liikenneturvallisuus on jonossa heikompi kuin vapaasti liikenteessä edeten.

Siispä: ohittamalla reippaasti mutta turvallisesti muuta liikennettä hitaammat ajoneuvot, jokainen voi osaltaan lisätä liikenneturvallisuutta jononmuodostusta vähentämällä.

Muuta liikennettä hitaammin ajavat voivat omalta osaltaan myös helpottaa tilannetta antamalla tietä ohitustilanteessa, osoittamalla turvallisen ohituskohdan vilkulla tai päästämällä nopeammin etenemistä halajavat ohi levähdysalueelle väistämällä.

Lisäksi huomautan, että ohitetuksi tuleminen ei ole mikään miehuuskysymys. Jos nopeammin kulkeva haluaa ajaa ohi, se on hänen oikeutensa, kunhan se tapahtuu turvallisesti ja ohitettavaa haittaamatta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tieliikenne, liikennesäännöt, liikennekäyttäytyminen, myytit

Tieliikenteen myytit 3: Oikaisemalla säästät aikaa

Keskiviikko 2.7.2014 - Reino Myllymäki

Kuvitellaan tilanne, jossa naru on ensin tiukasti kierrettynä pallon ympäri ja sitten narua höllennetään niin, että se kulkee metrin päässä pallon pinnasta. Paljonko enemmän tarvitset narua höllentämiseen maapallon kokoisen pallon yhteydessä verrattuna tennispalloon?

Kysymys on kompa. Narun pituus on ensimmäisessä tapauksessa pallon halkaisija x pii, toisessa tapauksessa (pallon halkaisija + 2 metriä) x pii. Kun jälkimmäisestä vähennetään ensimmäinen, jää erotukseksi 2 metriä x pii eli noin 6,3 metriä. Näin siis sekä tennis- että maapallon osalta.

Kun seuraavan kerran koukkaat vastaantulevan kaistan kautta, mieti kuinka paljon todellisuudessa säästät! 4 metriä * 3,14 / 4 = 3,14 metriä 90 asteen mutkassa ei ole paljon ottaen huomioon riskit.

Ainakin meilläpäin oiotaan paljon risteyksissä, joissa ei ole keskijakajaa. Liikennekameralleni on piirtynyt useita läheltä-piti-tilanteita, kun risteyksessä ajetaan aivan autoni keulan ohi, kun olen pysähtynyt odottamaan oikealta tulevaa. Erässä T-risteyksessä on tiehen kulunut jäljet, joiden mukaan tiellä ajetaan molempiin suuntiin sisäkurvin kautta. Syyllisiä on sekä naisissa että miehissä, erityisesti vanhemmat miehet tuntuvat harrastavan tätä. Eikö ratti käänny? Ennustan, että vielä kolisee!

Joskus mieli tekee käydä maalaamassa asvalttiin kuvitteellinen keskijakaja.

Älä oikaise!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tieliikenne, liikennesäännöt, liikennekäyttäytyminen, myytit

Tieliikenteen myytit 2: Moottoripyörän paikka on ajokaistan vasemmassa reunassa

Perjantai 27.6.2014 - Reino Myllymäki

Olen nähnyt paljon moottoripyöräilijöitä, jotka ajavat ajoradan keskellä tai aivan keskiviivan vieressä. Vähemmän niitä, jotka ajavat ajoradan oikeassa reunassa.

Olen myös kuullut moottoripyöräilijän perustelevan, että "tottakai moottoripyörällä ajetaan keskiviivan vieressä, siinähän autollakin ajetaan!"

Höpö höpö. Moottoripyöräilijä on auton raideleveyden verran väärässä. Tieliikennelain mukaan ajoneuvon paikka on ajoradan oikeassa - ei vasemmassa - reunassa eikä se tee poikkeusta moottoripyörän kohdalla. Moottoripyöräilijän perustelu on vaivoin hyväksyttävä, jos hän ajaa siinä kohtaa, missä autojen oikeat renkaat kulkevat.

Keskiviivan vieressä roikkuminen huonontaa liikenneturvallisuutta. Vastakkaisiin suuntiin kulkevien ajoneuvojen kohdatessa törmäysriski kasvaa suhteessa siihen, miten niiden etäisyys keskiviivasta vähenee. Lisäksi keskiviivan vieressä roikkuja huonontaa takana ajavien näkyvyyttä eteenpäin. Lisäksi keskiviivan luona on tien keskisauma, jonka saumaus on takavuosina osoittautunut monelle moottoripyöräilijälle liukkaaksi... siinä ei kannata olla!

Oma lukunsa on ruuhkaliikenteessä samaan suuntaan kulkevien kaistojen välissä seikkailevat moottoripyöräilijät. Mitenkähän menee, kun moottoripyöräilijä törmää vaikkapa auton peiliin? Tai piruuttaan avattuun autonoveen? Tai ohi ajaessaan naarmuttaa autojen kylkiä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tieliikenne, liikennesäännöt, liikennekäyttäytyminen, myytit

Tieliikenteen myytit 1: Ei saa vilkuttaa liian aikaisin!

Maanantai 23.6.2014 - Reino Myllymäki

Vilkuttaminen tai pikemminkin sen puuttuminen on yksi eniten tieliikenteessä puhuttava asioita. Monta myyttiä on sen ympärille syntynyt, kuten esimerkiksi, että "vilkut tulevat viimeisessä osamaksuerässä" tai "vilkut on kytketty jarruvaloihin".

Vilkutuksen tarkoitus on varoittaa muita aikeestaan lähteä liikkeelle tien reunasta, kääntyä risteyksessä tai vaihtaa ajokaistaa taikka muuten siirtää ajoneuvoa sivusuunnassa. Moni uskoo, että vilkkua ei tarvitse käyttää, jos on yksin liikenteessä tai alla olevalta kaistalta ei voi muuta kuin kääntyä. Höpön löpön: liikenteessä voi olla sellaisiakin, joita autoilija ei ole havainnut tai jotka eivät ymmärrä ryhmittymis- ym. säännöksiä. Niinpä siihen, että liikennetilanne osoittaa autoilijan tulevat tekoset, ei kannata kenenkään tuudittautua.

Moni tuntuu uskovan, että on itselle tai muulle liikenteelle vaaraksi, että vilkuttaa liian aikaisin. Miten muuten selittyy se, että moni kääntyjä vilkuttaa vasta sen jälkeen, kun on jo jarruttanut kääntymistä varten. Jos tieliikennelaki todella tarkoittaa sitä, että autoilijan on varoitettava suuntavilkulla aikeestaan kääntyä, ensin vilkutetaan ja vasta sitten jarrutetaan.

Moni tuntuu myös uskovan, että vilkutuksen saa aloittaa vasta, kun risteyksen, josta aikoo kääntyä, ja vilkutuksen aloituskohdan välissä ei saa olla yhtään risteystä. Höpön löpön: vilkun käyttö ei merkitse minkäänlaista velvoitetta kääntyä; se on vai varoitusmerkki aikeesta. Tieliikennelain 35 § nimenomaan sanoo, että "merkki on annettava hyvissä ajoin ennen aiottua toimenpidettä, ja sen on oltava hyvin näkyvä ja ymmärrettävä. Merkinanto ei vapauta kuljettajaa velvollisuudesta varmistua siitä, ettei aiottu toimenpide aiheuta vaaraa tai tarpeetonta estettä."

Me jokainen käyttäytymisellämme muutamme liikennekulttuuria. Jossain päin Suomea on havaittu, että vilkun käyttö hankaloittaa jonossa väliin pääsemistä ja siksi väliin tullaan vilkuttamatta. Eipä lähdetä tällaiseen mukaan, vaan näytetään vilkulla rohkeasti kaistanvaihtoaietta ja jonossa päästetään vähintään yksi oman ja edessä kulkevan auton väliin. Se on sitä vetoketjutekniikkaa.

Uudemmissa autoissa on semmoiset moottoritievilkut, jotka automaattisesti väläyttävät suuntavilkkuja kolme kertaa. Hieno keksintö juuri moottoriteiden ja kehäteiden kaistanvaihtotilanteisiin silloin, kun liikenne on väljää. Yksi väläytys, kun ei ole vilkutusta eikä kaksikaan, koska mieli ei rekisteröi vielä kahta välähdystä vilkutukseksi. Vähän samaan tapaan kuin algebrassa: kolme pistettä, jotka eivät ole samalla linjalla, määrittävät tason.

Yhteenveto: Vilkuta, kun aiot lähteä liikkeelle, kääntyä tai vaihtaa kaistaa. Kerro aikeestasi riittävän aikaisin muille. Parempi liian aikaisin kuin liian myöhään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tieliikenne, liikennesäännöt, liikennekäyttäytyminen, myytit

Tieliikenteen myytit

Sunnuntai 22.6.2014 - Reino Myllymäki

Tänä kesänä toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja kirjoitan liikennesäännöistä ja niiden noudattamisesta. Kirjoitan myös liikenteen sujuvoittamisesta sekä sen vastakohdasta, toisten liikkumisen häiritsemisestä liikenteessä.

Puen ongelman väitteen muotoon ja todistan väitteen vääräksi - tai sitten en. Saa nähdä miten käy ... en itsekään tiedä, montako kirjoitusta tulee.

Tarkoitus ei ole olla mikään besserwisser - päinvastoin! Teen itsekin virheitä liikenteessä enkä aina muista liikkua itse niin, että muiden liikkuminen olisi mahdollisimman häiriötöntä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tieliikenne, liikennesäännöt, liikennekäyttäytyminen, myytit

Släkten Lassas i Terjärv 1633-1983, osa II

Lauantai 21.6.2014 - Reino Myllymäki

No eihän siinä kauaa nokka tuhissut, kun tarkistin loputkin nimet.

Ei ollut ihan turha tuonkaan sukukirjakaksikon läpikäynti. Yksi väärä sukuhaara korvautui oikealla, yksi uusi taulu syntyi meneillään olevaan sukupolveenm, muutama henkilö sai kuolinajan ja pari jälkeläistä löytyi lisää.

1 kommentti . Avainsanat: sukututkimus, paikallishistoria, Forsnabba, Myllymäki, Kaustinen, Köyhäjoki

Vanhemmat kirjoitukset »