Yhteystiedot

Lisää yhteystietosi tähän klikkaamalla salamaikonia, joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle

Valkoiset bussit

Tiistai 4.7.2017 - Reino Myllymäki

Valkoiset_bussit_360_px_levea.jpgKirjastosta käteeni sattui Bo Lidegaardin vuonna 2015 alkukielellä tanskaksi ja vuonna 2016 suomeksi julkaistu teos Koodinimi Valkoiset bussit.

Kirja kertoo pelastusoperaatioista, joiden tarkoitus on noutaa kotiin tanskalaisia ja norjalaisia keskitysleirivankeja ennen Natsi-Saksan romahtamista. Oli näet mahdollista, että vangeille ehtisi käydä huonosti ennen sitä.

Kirjan kuvaaman ajanjakson aikana - noin 1943-1945 - Ruotsi on vapaa itsenäinen valtio, Tanska ja Norja ovat miehitettyjä itsenäisiä valtioita, joista Tanskan miehitys on kevyempi. Saksa leikkii Tanskan olevan suvereeni valtio, mutta Norjan hallitus on paennut Englantiin ja muodostanut sinne pakolaishallituksen.

Tuhansittain norjalaisia, tanskalaisia ja maattomia on kuljetettu Saksaan keskitysleireille ja niiden sadoille sotavankileireille. Joukossa on poliiseja, rajavartioita ja tietysti juutalaisia. Ensimmäinen homma heidän pelastamisekseen on saada selville nimet, vankinumerot ja sijainnit. Vankeja siirretään leireiltä toisille ja perässä pysyminen on hankalaa. Saksan tavoitteena on pitää vangit harmaana massana. Siihen, että näin ei käynyt, suuri kunnia kuuluu vangeille itselleen. He toimittivat leireistä ulos tietoa, jonka perusteella voitiin tehdä nimilistoja.

Sen jälkeen, kun vankien nimet, numerot ja leirit oli saatu selville, heille voitiin lähettää ruokaa ja vaatteita. Punaisen ristin lipun alla tehty avustustoiminta pelasti kuolemanleireiltä tuhansia tanskalaisia ja norjalaisia, sillä ratkaisevan ajan koittaessa he olivat paremmassa kunnossa kuin kohtalontoverinsa.

Pelastusoperaation keulahahmoksi nostettiin Ruotsin Punaisen Ristin varapuheenjohtaja Folke Bernadotte, joka oli kuningas Kustaa V:n veljenpoika. Syntyy tavallaan kaksi pelastusoperaatiota, joista Ruotsin pelastusoperaatio perustuu "lomalla" oleviin sotilaisiin eli kyseessä on sotilasoperaatio ja Tanskan puolestaan perustuu vapaaehtoisiin. Yhteistä on valkoisiksi maalatut bussit, joiden katossa on Punaisen Ristin tunnus ja Ruotsin tai Tanskan lippu.

Ruotsin bussit ovat bensakäyttöisiä ja niissä on ratti väärällä puolella. Tanskalaisten bussit ovat vanhoja romuja, osa puukaasukäyttöisiä. Henkilökunta tekee ihmeitä sompaillessaan ruuhkaisia ja pommitettuja Saksan teitä ja pitäessään hajoavat bussit ajokuntoisina. Riesana on myös matalalla lentävät Liittoutuneiden hävittäjät, jotka ampuvat kaikkea, mitä vastaan tulee - myös valkoisia busseja. Yksi kuljettaja menettää henkensä ja yksi loukkaantuu - samoin kuin kymmenet vapautetut vangit.

Joka tapauksessa näiden operaatioiden myötä yli 20 000 norjalaista, tanskalaista ja muunmaalaista vankia vapautetaan ja kuljetetaan Tanskaan ja Ruotsiin. Oma osansa tarinassa on suomalaisella Felix Kerstenillä, joka on Heinrich Himmlerin hieroja ja siten pääsy pelätyn SS-johtajan puheille. Felixin toiminta pelasti tuhansia.

Kirja oli itselleni mielenkiintoinen monessa suhteessa. Mielenkiintoista oli lukea, kuinka paatuneet natsijohtajat alkoivat sodan lopulla tuntea hirttosilmukan kaulallaan ja alkoivat etsiä puolestapuhujia itselleen vapauttamalla vankeja. Vielä mielenkiintoisempi oli itselle tuon vähän tuntemattomaksi jääneen ajanjakson - lokakuusta 1944 toukokuuhun 1945 - kuvaus. Suomessa kun keskityimme tuohon aikaan ajamaan saksalaisia Lapista ja Valvontakomission mielivaltaan, emmekä Saksan tapahtumiin.

Kolmas mielenkiintoinen seikka on keulakuvan Folke Bernadotten kohtalo. Hän ehtii vain kuusi viikkoa sodan päättymisen jälkeen julkaisemaan pelastusoperaatioista kirjan, jossa hän omii kunnian asiasta itselleen. Vaikka sodanjälkeisinä vuosina ihmetellään - syyttä tai syystä - juutalaisten pientä määrää pelastettujen joukossa, Bernadotte nousee Ruotsin Punaisen ristin puheenjohtajaksi ja YK:n neuvottelijaksi Palestiinan kysymyksessä. Sionistinen Lehi-ryhmä piti häntä juutalaisvihaajana ja otti häneltä hengen Jerusalemissa 17.9.1948.

Kannattiko ottaa kunnia pelastusoperaatiosta, Folke?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sota, toinen maailmansota, tanska, norja, ruotsi, saksa, keskitysleiri, vanki

Kaikkea se sota teettää

Perjantai 4.4.2014 - Reino Myllymäki

Luin Jukka Piipposen tuoreen kirjan nimeltä Operaatio Aarteenkaivaja. Kirja kertoo saksalaisten sodanaikaisesta operaatiosta perustaa miehitetty sääasema hevon kuuseen eli Frans Joosefin maahan kuuluvalle Aleksandran maalle, vain tuhannen kilometrin päähän pohjoisnavasta.

Silloin niinkuin nytkin tarvittiin säätietoa laajalti, jotta voidaan tehdä luotettavia sääennusteita. Saksalaisethan perustivat sekä miehitettyjä että miehittämättömiä (!) sääasemia sinne sun tänne. Myös saksalaiset sukellusveneet Atlantin operaatioissa oli valjastettu säähavaintojen tekemiseen ja lähettämiseen kotimaahan.

Aleksandran maan sääaseman taru loppui lopullisesti 11.7.1944 kun sääaseman miehistö evakuoitiin lähes käsittämättömässä operaatiossa, jossa nelimoottorisella Focke-Wulf Fw 200 Condor -maakoneella laskeuduttiin kivikkoon ja noustiin muutaman päivän kuluttua takaisin ilmaan mukana kymmenen säämiestä, joista yhdeksän oli sairastunut trikiineihin syötyään raakaa jääkarhun lihaa. Hyi!

Tulipa sitten googletettua noita seutuja ja tuli vastaan mielenkiintoinen knoppitieto. Itsellekin on jäänyt kouluajoilta semmoinen käsitys, että saksalaiset ehtivät vetätyä esimerkiksi Ranskasta, Benelux-maista, Norjasta ja Tanskasta kotimaahan ennenkuin Berliini antautui 7.-8.5.1945. Tämähän ei pidä paikkaansa.

Tanska näyttää vapautuneen saksalaisista 5.5.1945 mutta Norjassa saksalaiset olivat vielä tukevasti, kun Berliini antautui ehdoitta. Sama juttu Kanaalinsaarilla - ne antautuivat vasta Berliinin jälkeen.

Viimeinen paikka, jossa saksalaiset antautuivat, on kuitenkin pieni Hopen saari lähellä Huippuvuoria. Sen sääaseman saksalainen miehistö ilmoittautui vasta syyskuussa 1945. Olivat unohtuneet kuulemma sinne...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sota, Frans Joosefin maa, Hopen, sääasema

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Perjantai 6.12.2013 - Reino Myllymäki

"Saksan ja Neuvostoliiton sota oli kahden kaikkien aikojen suurimman rikollisen - Stalinin ja Hitlerin - kamppailu elämästä ja kuolemasta.

Maantieteellinen asema ja neuvostohallituksen kyltymättömyys pakottivat Suomen turvautumaan toiseen diktaattoriin samalla kun sen perinteiset ystävät Iso-Britannia ja Yhdysvallat yrittivät pitää toista jaloillaan. Tilanne olisi voinut olla vähemmän kiusallinen, ellei Suomi olisi herättänyt lännessä runsaasti sympatiaa talvisodan aikana ja ellei sen sota Neuvostoliittoa vastaan olisi vaikuttanut suurelta osin oikeutetulta.

Säilyttääkseen edes jossain määrin läntisten demokratioiden luottamuksen, välttyäkseen joutumasta kokonaan Saksan vaikutusvallan alaiseksi ja pitääkseen samalla kiinni itsenäisyydestään suomalaisten täytyi tasapainotella, vaatia itselleen poikkeuksellinen rinnakkaissodankävijän asema ja kutsua saksalaisia liittolaisten sijaan aseveljiksi. Saksalaisten kunniaksi on sanottava, että he antoivat Suomen toimia niin suurelta osin itsenäisesti."

Lainaus on englantilaisen historioitsijan, kirjailijan ja Emmy-palkitun käsikirjoittajan Bob Carruthersin toimittamasta tuoreesta kirjasta Hitlerin pohjoinen rintama. Saksan operaatiot Norjassa ja Suomessa 1939-1945.

Suomen armeija onnistui peräti kaksi kertaa viiden vuoden sisällä ylivoimaisen vihollisen torjunnassa. Vaikka armeijamme taipui, se ei koskaan murtunut. Maatamme tai sen pääkaupunkia ei koskaan miehitetty - toisin kuin lähes kaikkien muiden sotaan osallistuneiden maiden pääkaupungit miehitettiin. Jatkosodan jälkeen liityimme toisen maailmansodan voittajavaltioihin ajamalla entiset aseveljet Pohjois-Suomesta.

Murtumattoman armeijan onnistumiset mahdollistivat poliitikoilta ja diplomaateilta ne peliliikkeet, jotka pitivät meidät osana brittiläisten ja yhdysvaltalaisten arvostamaa länsimaisten demokratioiden yhteisöä. Kotirintaman uupumattomalla työnteolla saatiin aikaan tuotantoa, joka osaltaan auttoi meitä välttämään silloisen aseveljen kohtaloon ripustautumisen. Annetaan Bob Carruthersin jatkaa:

"Suomelle sota tuli kalliiksi. Maa kärsi raskaat miestappiot (55 000 kaatunutta, lähes 145 000 haavoittunutta), menetti suuria alueita ja valtavasti taloudellisia resursseja.

Suomi oli toisaalta pieni kansa keskellä kahden suurvallan sotaa, kuten se itse luonnehti, toisaalta omien tavoitteidensa uhri. Osa Suomen alueesta joutui väistämättä sotatoimien kohteeksi, eikä puolueettomana pysyminen olisi todennäköisesti ollut mahdollista.

Loppujen lopuksi Suomi selviytyi sodasta itsenäisenä kansakuntana ja sai näin paremman kohtalon kuin monet muut Neuvostoliiton pienet naapurimaat, jotka eivät kaikki edes olleet sen vihollisia."

Meillä suomalaisilla on joka päivä monia syitä olla ylpeitä ihmeellisestä kansakunnastamme. Mutta tässä maailmankolkassa itsenäisyys ei pysy pelkästään ylpeydellä, puheilla tai blogikirjoittelulla. Meidän on hyväksyttävä se, että puolustuskykymme on pidettävä joka päivä niin hyvässä kunnossa ja maamme valloittamisen hintalappu niin korkeana, ettei valloittamisemme kuuluisi jatkossa kenenkään suunnitelmiin.

Hyvää itsenäisyyspäivää 6.12.2013!

Blogikirjoitus on julkaistu 5.12.2013 CxO Mentor Oy:n sivuilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, sota, rauha, itsenäisyys, armeija, poliitikko, diplomaatti, kotirintama