Yhteystiedot

Lisää yhteystietosi tähän klikkaamalla salamaikonia, joka ilmestyy tuodessasi hiiren tämän tekstin päälle

Eljas Nestori Kykyri

Lauantai 24.2.2018 - Reino Myllymäki

Elias_Nestori.png

Kirjaprojektien edistyminen hyvään vaiheeseen mahdollisti Forsnabba-tutkimuksen edistämisen talvilomaviikolla - siis Korean olympialaisten seuraamisen ohessa.

Lisäinnostustusta toi havainto, että SSHY:n tietokantaan oli tullut Kaustisen materiaalia aina vuoteen 1910 saakka. Vuosien 1900-1910 rippikirjan sivulta 569 löytyi sitten isoisä Reino Anselmi Kykyri ja hänen vanhempansa Eljas Nestori Kykyri ja Maria Josefiina Leanterintytär Köyhäjoki.

Vitsi tässä on, että syntyneissä Eljas Nestori on kirjattu Juho Kaarlenpoika Känsälälle ja Priita Matintyttärelle. Perheelle syntyi 18 päivää myöhemmin kirkkoherran todistuksen mukaan toinenkin lapsi, Juhani Otto. Käsinkirjoitettuihin kirkonkirjoihinkaan ei voi siis täysin luottaa.

En tiedä, olenko kirjoittanut siitä aiemmin, mutta äidin vanhemmat Reino Anselmi Kykyri ja Rauha Amalia Känsäkoski olivat pikkuserkkuja keskenään - ja Forsnabba-talon perustajan Elias Olavinpoika Ahon jälkeläisiä molemmat. Kun olen itse lisäksi suoraa isälinjaa saman miehen jälkeläinen, lienee hyvä juttu, että isän äiti ei sentään ollut. Ainakaan tällätietoa.

Samalla Forsnabba-tutkimus edistyi ja 800. taulun välietappi ohitettiin. Saas nähdä, milloin tätä taas ehtii jatkaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sukututkimus, Forsnabba, Myllymäki, Köyhäjoki, Kaustinen

Forsnabba-tutkimus etenee jälleen

Perjantai 6.1.2017 - Reino Myllymäki

Forsnabba-tutkimus eli Kaustisen Köyhäjoen Forsnabban talon perustajien, Elias Olavinpoika Ahon (1728-1805) ja Anna Tanelintytär Penttilän (1726-1809) jälkeläisten selvittäminen nytkähti joulun välipäivinä taas liikkeelle.

Paitsi uusia tauluja - nyt jo mennään numeroinnissa yli 700:n - on tiedot tarkentuneet, ja välistä puuttuvia tauluja on saatu syntymään. Suurin hyöty on ollut Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen jäsensivujen materiaalista, etenkin usean pitäjän osalta 1900-luvun alkuun ulottuvasta rippikirjamateriaalista.

Tavoitteena on edelleen luoda kirja, joka sisältää Forsnabban perustajapariskunnan jälkeläiset noin vuoteen 1916 saakka. Tai vuoteen 1899. Sukututkimustiedon kerääminen ja julkaiseminen on kaksi eri asiaa. Tavoitteena on, että kirjassa käsitellään vain vainajia eikä heistäkään arkaluonteisia tietoja. Kirja on tarkoitus julkaista vielä vuonna 2017.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sukututkimus, Elias Olavinpoika Aho, Forsnabba, Myllymäki, Köyhäjoki, Kaustinen

Erityisen raskas syksy - silti Forsnabba-sukukirjakin edistyi

Torstai 31.12.2015 - Tuottavuusaktivisti Reino Myllymäki

Taulun 500 tienoille juuttunut Forsnaban eli Myllymäen talon perustajan Elias Olavinpoika Ahon jälkeläisiä koskeva sukututkimus eteni pari sataa taulua eteenpäin. Paljon jäi tauluja välistä, koska julkiset tietolähteet puuttuvat. Sukutaulujen 500-700 vanhemmat ovat syntyneet 1800-luvun puolenvälin tienoilla ja lapset 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa.

Kaiken kaikkiaan kulunut syksy on ollut poikkeuksellisen raskas. Polven nivelkierukkaa leikattiin 5.8. ja uudelleen 9.12. Itse asiassa vapauduin kyynärsauvoista vasta tänään.

Torstaina 8.10. autooni murtauduttiin rautakaupan parkkipaikalla klo 17! Siis ruuhka-aikaan. Valvontakameran mukaan ensin kävi tiedustelija paikalla ja sen jälkeen tuli kaksi miestä. Heidän käyttämänsä auton rekisterinumero ei näy valvontakameran tallenteesta. Selvittämättä jää siis tämäkin rikos.

Vaikka vorot lienevät olleet kiinnostuneet kojelaudan navista ja kamerasta, samalla meni kuskin penkin takana ollut laukku tietokoneineen. Vaikka oli varmistuksia, pilvipalveluja jne. myös ainutkertaista materiaalia meni vorojen mukana. Esimerkiksi VL Myrsky - Historia ja entisöinti 2016 -julkaisu, jota olin kirjoittanut kesäkuusta alkaen, tuli kirjoitetuksi kahteen kertaan.

Sitten on ollut kaikenlaista muunlaistakin harmin aihetta.

Mutta on valopilkkujakin. Asettauduin ICT Leaders Finland ry:n tukemana Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset TIVIA ry:n hallitusjäsenehdokkaaksi ja menin läpi! Olen siis tuon 10 000 jäsenen liiton hallituksessa vuodet 2016-2017. Perästä kuuluu.

Vastaavasti putosin Tivi-lehden 100 suomalaisen ICT-vaikuttajan listalta. Putoaminen oli toki odotettu. Olin listalla aika pitkään, vuodet 2008-2014.

Menneen vuoden osalta voi sanoa, että sen paras ominaisuus liittyy siihen, että se on takana päin! Vuodesta 2016 voi taas tässä vaiheessa sanoa, että se on kokonaan edessäpäin. Toivotankin kaikille:

Oikein menestyksekästä vuotta 2016!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sukututkimus, automurto, pilvipalvelu, varmistukset, ILF, TIVIA, Tivi

Släkten Lassas i Terjärv 1633-1983, osa II

Lauantai 21.6.2014 - Reino Myllymäki

No eihän siinä kauaa nokka tuhissut, kun tarkistin loputkin nimet.

Ei ollut ihan turha tuonkaan sukukirjakaksikon läpikäynti. Yksi väärä sukuhaara korvautui oikealla, yksi uusi taulu syntyi meneillään olevaan sukupolveenm, muutama henkilö sai kuolinajan ja pari jälkeläistä löytyi lisää.

1 kommentti . Avainsanat: sukututkimus, paikallishistoria, Forsnabba, Myllymäki, Kaustinen, Köyhäjoki

Släkten Lassas i Terjärv 1633-1983

Perjantai 20.6.2014 - Reino Myllymäki

Forsnabba-talon perustajan jälkeläisten selvittämisessä on ollut hiljaisempaa viimeaikoina, osittain kuitenkin vain näennäisesti. Siltäosin aikaa on mennyt muualle, että toukokuun vapaa-ajat menivät suurelta osin Ilmailumuseoyhdistyksen 45-vuotisjuhlanäyttelyn  Hylyistä helmiksi. Lentokoneiden entisöintiä Suomessa valmisteluun. Näyttely avattiin toukokuun viimeisellä viikolla ja on avoinna Vantaalla sijaitsevan Suomen Ilmailumuseon aukioloaikoina aina 6.1.2015 saakka. Suosittelen!

Toisaalta sain käsiini Verner Lindsjön kokoaman kaksiosaisen kirjan "Släkten Lassas i Terjärv 1633-1983", josta on saanut valaistusta monen Forsnabban suvun teerijärveläisen haaran myöhempiin vaiheisiin. Osittain niin myöhäisiin, ettei niitä nykylainsäädännön puitteissa voi tulevaan kirjaan laittaa.

Olen hakemistossa menossa vasta kohdassa L, joten hetki tässä vielä menee...

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sukututkimus, paikallishistoria, Forsnabba, Myllymäki, Kaustinen, Köyhäjoki

Forsnabba-tutkimus etenee 7

Lauantai 29.3.2014 - Reino Myllymäki

4. sukupolvi tuli kahlattua läpi, viimeinen syntynyt mahdollinen taulunumero on 519. Ennuste petti pahan kerran. Ei haittaa yhtään.

6. sukupolven ensimmäinen mahdollinen taulu on siis numeroltaan 520 mutta sen verran alkaa olla tiedot tiukassa, että vasta taululle 535 löytyy tietoja.

Selvyyden vuoksi:

  1. sukupolvella tauluja on 1
  2. sukupolvella tauluja on 7 (taulut 2-8)
  3. sukupolvella tauluja on 30 (taulut 9-38)
  4. sukupolvella tauluja on 114 (taulut 39-153)
  5. sukupolvella tauluja on 366 (taulut 154-519)
  6. sukupolvella näyttää olevan tauluja 544 (taulut 520-1063)

No, tiedot alkavat loppua kesken, joten eiköhän loppu mene nopeasti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Forsnabba, Myllymäki, sukututkimus, jälkeläiset

Forsnabba-tutkimus etenee 6

Keskiviikko 26.3.2014 - Reino Myllymäki

Mitä pidemmälle Forsnabba-tutkimus etenee, sitä enemmän tulee vastaan Elias Olavinpoika Forsnabban ja hänen vaimonsa jälkeläisiä, joista ei tiedä, elivätkö he aikuiseksi, menivätkö naimisiin, muuttivatko muualle ja ennen kaikkea: saivatko jälkeläisiä.

Juuri tämän syyn takia tänään jouduin hyppäämään suoraan 493. sukutaulusta 508. sukutauluun. Edellinen tuli 4. sukupolven taulusta 138 ja jälkimmäinen taulusta 146. Väliin jäi seitsemän taulua, joista en löytänyt jälkeläisten perheitä.

146. sukutaulu on 4. sukupolven 98. Kun sukutauluja tällä sukupolvella on 112, valmiusaste on noussut 87,5 prosenttiin. Loppu häämöttää. Samalla voi laskea ennusteen 1.-5. sukupolven taulujen lukumäärälle: 556. 

Saa nähdä, milloin tämä valmistuu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Forsnabba, Myllymäki, sukututkimus, jälkeläiset

Forsnabba-tutkimus etenee 5

Tiistai 4.3.2014 - Reino Myllymäki

Forsnabba-tutkimus eli Kaustisen Köyhäjoen Forsnabban talon perustajan, suutari Elias Olavinpoika Ahon ja hänen vaimonsa jälkeläisten selvittely on jatkunut. Kahdeksannella viikolla eli meikäläisittäin hiihtolomaviikolla - jolla ei kylläkään hiidetty, kun ei ollut oikein luntakaan - tutkimus otti taas jättiharppauksen eteenpäin, sen jälkeen asiaan olen ehtinyt paneutumaan huonommin.

Nyt tuli vastaan 401. sukutaulu, jonka vanhemmat ovat 123. sukutaulusta. Niinpä 4. sukupolvea on nyt käyty läpi 75 taulun verran. Kaikkiaan on syntynyt 251 taulua 5. sukupolvelle.

Kun 4. sukupolvella on 112 sukutaulua, valmiusaste on siis 67 %. Käytännössä on odotettavissa siis vielä noin 80 sukutaulua, jolloin 5. sukupolvella tulee olemaan yli 330 sukutaulua.

Merkille pantavaa on ollut Amerikkaan lähtijöiden määrä. Niitä on todella paljon. Kun siirtolaisrekisteri ei ulotu aivan ensimmäisiin maastamuuttajiin, on todennäköistä, että Amerikkaan on mennyt enemmänkin. Kaikki eivät sinne kuitenkaan jääneet, sillä jotkut tekivät useitakin matkoja. Jotkut olivat reissussa vuoden, suurin osa kolmen tai viiden vuoden passilla.

Scofieldissä 1.5.1900 tapahtuneen kaivosonnettumuuden 200-300 uhrista ainakin 60 oli suomalaisia, niistä viisi köyhäjokelaisia, niistä neljällä oli sukunimenä Forsnabba (tai Myllymäki) ja yhdellä Pesola. Tässä tutkimuksessa noista viidestä on tullut vastaan jo kaksi, Antti Eliaksenpoika Forsnabba s. 1867 ja Jaakko Kristian Eliaksenpoika Pesola s. 1877. Lisäksi Maria Elvina Kustaantytär Liedeksen aviomies, Heikki Vihtori Aapraminpoika Isoluoma kuoli onnettomuudessa. Tästä veteliläisestä Isoluoman (tai Luoman) perheestä kuoli kuusi poikaa, kaksi pojanpoikaa ja vävy. Voi sitä murheen määrää!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Forsnabba, Myllymäki, sukututkimus, jälkeläiset

Forsnabba-tutkimus etenee 4

Lauantai 15.2.2014 - Reino Myllymäki

Forsnabba-tutkimus on edennyt 300. perhetauluun. Vastaan tuli Leena Kaisa Eliaksentytär os. Fornabba ja Juho Juhonpoika Köyhäjoki. Kysymys on taas vaihteeksi omista esivanhemmistani, tuo pariskunta on nimittäin äidin isäni isän vanhemmat.

Neljännen sukupolven tauluja on kahlattu nyt 90. perhetauluun saakka, eli 4. polven 112 sukutaulusta on käyty läpi 52 eli 46 %. Samalla 5. sukupolvelle on syntynyt 150 potentiaalista sukutaulua. Tällä vauhdilla niitä tulee 5. sukupolveen vielä 173 lisää.

Samalla ovat löytyneet ensimmäiset elossaolevat Elias Olavinpoika Forsnabban jälkeläiset, jotka tunnen. Niin, suurin osa on toki lähisukulaisiani mutta ensimmäisenä vastaan tuli - mikäli Boken om Kortjärvi -kirjaan on luottamista - mies, jonka tapasin pari kertaa noin vuonna 1982. Hän porasi Kadettini moottorin sylinterit ja asensi lohkoon uudet männät. Enpä tiennyt silloin, että olemme sukulaisia, kaukaisia tosin.

No, hän(kin) teki hyvää työtä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Forsnabba, Myllymäki, sukututkimus, jälkeläiset

Mitäs me Runebergin sukulaiset...

Keskiviikko 5.2.2014 - Reino Myllymäki

Hyvää Runebergin päivää! Toivottavasti Runebergin tortut maistuvat.

Tunnustan olevani sukua kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergille. Hänen äitinsä isä oli Pietarsaarelainen raatimies Johan Malm (1751-1804) ja hänen äitinsä isä oli pietarsaarelainen kauppias, Teerijärvellä syntynyt Matts Nyman e. Svartsjö (1698-1778). Tämän isoisä oli taas Juho Kaaprielinpoika Torppa, veteliläisen Torpan talon kolmas isäntä.

Juho Kaaprielinpoika Torppa (1634-1736) eli 102-vuotiaaksi ja otti kolmannen vaimon yli 80-vuotiaana. Hän on minun esi-isiäni itseasiassa montaa eri kautta. Ja lukemattoman monen muun keskipohjalaissyntyisen.

Mitäs me Runebergin sukulaiset... lue lisää!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sukututkimus, kansallisrunoilija, Runeberg

Forsnabba-tutkimus etenee 3

Sunnuntai 2.2.2014 - Reino Myllymäki

Forsnabba-tutkimus eli Kaustisen Köyhäjoen Forsnabban talon perustajien - Elias Olavinpoika Ahon ja Anna Tanelintytär Penttilän - jälkeläisten selvittäminen jatkuu.

Kuten aikaisemmin olen kertonut, tutkimus on edennyt 5. sukupolvelle ja nyt tutkittavat jälkeläiset elävät 1800-luvun jälkipuoliskoa. On tullut vastaan nälkävuodet, jonka seurauksena monella jälkeläisellä on kuolinvuosi 1866, 1867 tai 1868.

Vastaan ovat tulleet myös laajat Amerikkaan muutot. Muuttoaalto Pohjanmaalla kävi jo 1890-luvulla, jonne Siirtolaisuusinstituutin passi- ja matkujastajaluettelot eivät ulotu.

Onnistuimme - siis minä ja minulle tuntematon sukututkija SukuHakuri-palstalla - selvittämään yhden useaan sukukirjaan päätyneen virheen. Maria Johansdotter Bodbacka s. 20.4.1797 Teerijärvellä ei kuollut ilman jälkeläisiä Kaustisella 15.4.1860. Tuollaista kuolintietoa ei ole. Sen sijaan hän meni vihille Matti Sakarinpoika Kentalan kanssa ja asuivat lapsikatraansa kanssa sekä Kentalassa että Järvilässä, kunnes Maria kuoli 27.12.1844 vain 47 vuoden iässä.

Vastaan ovat tulleet myös ensimmäiset avioerot, jotka ovat syntyneet muutoin kuin toisen kuoleman kautta. Vuonna 1895 erosivat sekä Juho Heikki Heikinpoika Saari s. 1856 että Maija Liisa Antintytär Rahkonen s. 1858 aviopuolisoistaan ja menivät vihille. 1899 uus-perhe muutti sitten Amerikkaan.

Tutkimus lähenee myös päätepistettään. Viimeinen tehty sukutaulu on numero 243, joka periytyy 4. sukupolven sukutaulusta 71. Eli 4. sukupolven 112 taulusta on läpikäyty 33. Jäljellä 79, eli 2/3. Etenemistä "nopeuttaa" se, että netissä oleva aineisto vähenee koko ajan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Forsnabba, Myllymäki, sukututkimus, jälkeläiset

Forsnabba-tutkimus etenee 2

Keskiviikko 15.1.2014 - Reino Myllymäki

Viidettä Elias Olavinpoika Forsnabban viidettä sukupolvea on nyt kahlattu 50 mahdollisen jälkeläisen osalta eteenpäin ja samalla on syntynyt 23 uutta perhetaulua. 27 langanpäätä jäi siis avoimeksi, kun netissä olevat tietolähteet ja sukukirjat ehtyivät.

Samalla olen edennyt suuriin nälkävuosiin. Viitisen taulua on tullut vastaan sellaisia, joilla ei jälkeläisiä meidän joukossamme ole. Määrä tulee todennäköisesti lisääntymään.

Jaa, pikkuisen alkaa jo tuo loppu häämöttämään. Vai alkaako? Neljännen sukupolven jälkeläisistä on käyty läpi vasta 17 %.... aika paljon on viidettä jäljellä. Kuudettakin näyttää tulevan.

vetelin_rippikirja_1754-1763_forsnabba_640_px.jpg

Kuva: Tästä se alkaa vuonna 1754 kun Forsnabba ilmestyy Vetelin rippikirjaan. Kappalainen Jakob Eliasson Forseliuksen käsiala on lähes kryptausta mutta kyllä siinä lukee: "Forsnabba" ja sen jälkeen "Skomak. Elias Olsson..." 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sukututkimus, Keski-Pohjanmaa, Forsnabba, Myllymäki

Forsnabba-tutkimus etenee

Keskiviikko 8.1.2014 - Reino Myllymäki

En ole tätä ilmeisesti aikaisemmin julkisesti kertonut, joten siltä osin tämä on siis uutinen: aloitin Kaustisen Köyhäjoen Forsnabba-talon perustajapariskunnan - Elias Olavinpoika Ahon ja Anna Tanelintytär Penttilän jälkeläisten kartoituksen heinäkuussa 2013.

Tarkoitus on tehdä sukututkijoille avuksi heidän laajalle levinnyttä jälkikasvua koskeva kartoitus, joka lopetetaan tasolle, jossa julkisessa verkossa oleva sukututkimusaineisto päättyy eli 1800-1900 -luvun vaihteeseen. Perhetaulujen yhteyteen kerätään muuta saatavilla olevaa tietoa.

Loppiaisena saavutin välietapin sillä nyt on kasassa ensimmäiset neljä sukupolvea. Kun ensimmäisessä sukupolvessa oli yksi ja toisessa seitsemän perhetaulua, kolmannesta löytyy jo 30 ja neljännestä 112 perhetaulua.

Tutkimus tullee päättymään viidenteen sukupolveen ja vain pieneltä osin on mahdollista jatkaa edemmäs.

Kolmen perheen osalta kartoitus päättyi neljännelle sukupolvelle, koska perheet kuolivat 1864-1868 nälkään ja kulkutauteihin.

Ennen olivat lamat vähän erilaisia kuin nykyään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sukututkimus, Keski-Pohjanmaa, Forsnabba, Myllymäki